Alkukevään kuulumisia: uusia suunnitelmia, Sulon Smart dog-testi ja surua.

Vuosi on vaihtunut vauhdikkaasti, vaikka en ole juuri kotoa poistunut muualle töiden lisäksi kuin koirien kanssa lenkkeilemään. Vallitseva tilanne on antanut aikaa pohdiskelulle ja tulevaisuuden suunnittelulle. Ajatuksena on, että Leialle tulisi kesäpentuja, jos kaikki sujuu hyvin. Teetän pennut yhteistyössä Leian toisen omistajan, Idan kanssa. Ida asuu Rovaniemellä, mutta tulee pentuajaksi auttamaan pentujen kanssa Helsinkiin. Mallan pentusuunnitelmat ovat voimissaan, mutta ne odottavat sitten vasta syksymällä ja urosasia on vielä mietinnässä. (EDIT 12.3: totesin, että toista Armasta ei ole, joten yritän astuttaa Mallaa jälleen Armaksella. Turha tätä on enempää pyöritellä, olen Armakseen niin tyytyväinen.)

Leia silmätutkimuksen jälkeen.

Käytiin tänään Leian kanssa Malmin Apexissa virallisissa tarkastuksissa, joissa ell Elina Pietilä totesi, että Leialla on terveet silmät sekä sydämen ja polvien osalta kaikki kunnossa. Leia sai kehuja reippaasta käytöksestä ja eläinlääkärikin sai Leialta paljon pusuja osakseen. Ainoa haaste tarkastuksessa oli se, kun polvitutkimuksessa eläinlääkäri ottaa yhdellä kädellä koiran kintereestä kiinni ja Leia on niin herkkä kutiamaan tassuista, että siinä hetken aikaa jouduttiin taiteilemaan, että polvet saatiin tutkittua. Loppupeleissä kaikki sujui kuitenkin hyvin ja kaikille osapuolille tuntui jäävän varsin iloinen fiilis tästä käynnistä. 

Sulo kävi Varkaudessa smartDOG-testissä. Testi sujui erittäin hyvin ja Sulo sai hyvät arviot. Tosi hieno juttu, että Jaana ja Petteri näkivät vaivaa testissä käymiseen! Testi ei ollut minulle itselleni millään tavalla tuttu, mutta testissä testatut ominaisuudet ovat hyvin mielenkiintoisia ja kertonee paljon koiran luonteesta.

Sulo smartDOG-testissä. Kuva: Jaana L.

Vaikka ympärillä on ollut paljon touhua ja suunnittelua, niin mielessä on edelleen helmikuussa meidät yllättäen kohdannut suru ja menetys:

Judo tuli hoitoon luokseni Helsinkiin loppiaisena, jolloin kaikki asiat olivat melko normaalisti, mitä Judon terveydentilaan tuli. Kiinnitimme huomiota ainoastaan siihen, että Judo saattoi vingahtaa, jos sen pää tärähti, esimerkiksi sängystä alas hypätessä. Vingahduksen jälkeen se käänsi päätään kallelleen, joten tulkitsimme sen korvakivuksi. Judon kanssa käytiin helmikuun alussa korvalääkärissä ja korva todettiin siistiksi. Alettiin miettiä suunnitelmaa korvan tähystämiseksi, jos vaikka sisäkorva olisi ollut tulehtunut.

Judo ja Hilja 12.2.

Pian korvalääkärin käynnin jälkeen Judolla alkoi kuitenkin olla tasapaino-ongelmia ja ontumista korvalääkärin jälkeen, se jopa alkoi kaatuilla omituisesti. Täten varasin sille seuraavan viikon maanantaina aikaa neurologille ja vastaanottoaika saatiinkin jo kahden päivän päähän keskiviikolle. Judo jäi Eläinsairaalaan magneettikuviin ja löydökset olivat musertavia. Judolla oli aivojen lähellä selkäydintä painava kasvain, jota ei sen sijainnin vuoksi ollut mahdollista leikata siten, että leikkauksesta olisi ollut hyötyä, vaan leikkaus olisi vaatinut lisäksi sädehoitoa, jota Suomessa ei ole saatavilla. Judon neurologi antoi meille arvion Judon eliniälle, joka oli muutamia viikkoja tuolloin keskiviikkona. Kaikesta huolimatta Judon kunto oli mennyt vuorokaudessa romahdusmaisesti huonompaan ja täten otettiin yhteys Savonlinnaan lääkäriin ja varattiin Judolle perjantaille aika eutanasiaan. Kamppeet autoon ja auton keula kohti Savonlinnaa. Viimeinen yö ja päivä vietettiin äidin ja isän luona Savonlinnassa, Judon lapsuuden kodissa maalla. Perjantai 12.2. oli viimeinen päivä, kun sain pitää Judoa sylissä viimeisen kerran. Päivä, jolloin Judo nukahti ikiuneen. 

Kyynel vierähtää silmään edelleen tätä kirjoittaessa. Judo oli toinen lagottoni, vain vuoden ikäerolla ensimmäiseen, eli Hiljaan. Koiran omistaminen antaa todella paljon, mutta se myös ottaa paljon, kun luopumisen hetki koittaa. Niin rakkaita ne jokainen ovat. 

Judo 9v 7kk Savonlinnassa, 12.2.2021.

Judo 9vko matkalla kotiin Suomeen, syyskuussa 2011.