sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Ypäjä EPN 23.11.2019

EJ-pentueen pennut kävivät ensimmäisessä näyttelyssään Ypäjällä.

Kaikki handlerit olivat Ossia lukuunottamatta ensimmäistä kertaa näyttelykehässä. 
Tämä oli historiallinen päivä meille, sillä tämä oli ensimmäinen kerta, kun kennel Judhill's:n kasvattajaluokka esitettiin!

Kaikki pennut olivat todella rennolla tuulella, eikä vilkas ja meluisa näyttelypaikka jännittänyt ketään. Kehän laidalla ehdittiin pitämään hauskaa niin koirasisarusten kuin ihmisten kesken., vaikka handlereita saattoi vähän jännittää ennen kehää. 😉
Kaikki jaksoivat hienosti näyttelypäivän pituudesta huolimatta.

Lagottoja oli ilmoitettu näyttelyyn yhteensä 5. Tuomarina oli Sanna Kavén.
Pennut saivat erinomaiset arvostelut ja täten myös tulokset olivat loistavia:

Julia & J. Philadelphia Freedom "Romeo"

"Lupaava pentu, joka vaatii vielä aikaa kehittyäkseen, erityisesti rintakehä on vielä kehittymätön. Oikea purenta. Hyvät silmät. Lupaava pää. Sopiva kaula & luusto. Riittävät kulmaukset edessä, hyvät takana. Hieman luisu lantio. Liikkuu sopivalla askelmitalla, mutta iän myötä liikkeeseen saa tulla lisää voimaa. Lupaava karva. Hyvä häntä. Reipas käytös."
 PPEK2

Ossi & J. Crocodile Rock "Sulo"
 "Lupaava urospentu. Ikäisekseen sopivasti kehittynyt. Hyvät mittasuhteet ja ryhti. Oikea purenta. Lupaava pää. Sopiva kaulan mitta. Tasapainoiset kulmaukset. Ikäisekseen sopiva rintakehä. Hyvä lanne ja lantio. Liikkuu kaikin puolin ikään sopivasti ja rotutyypillisesti. Hyvä häntä. Lupaava karvapeite. Miellyttävä käytös."
 PPEK1 KP ROP-pentu (Sulo pääsi myös 5 parhaan joukkoon ryhmässä) 

 Miina & J. Tiny Dancer "Ebba"
 "Feminiininen narttu, joka antaa vielä aika ilmavan vaikutelman. Hyvät mittasuhteet, oikea purenta. Lupaava nartun pää. Sopiva kaula. Hieman kevyt luusto. Rintakehä kaipaa aikaa. Hyvä lanne ja lantio. Liikkuu hieman ahtaasti takaa ja vallattomasti edestä, asettuessaan hyvällä askelmitalla. Hyvä häntä. Miellyttävä käytös."
 PPEK1 KP VSP-pentu

Sofia & J. Your Song "Fara"
"Selvästi narttumainen, tässä vaiheessa vielä hieman kevyen vaikutelman antava nuori pentu. Oikea purenta. Hyvät silmät ja pää. Sopiva kaula ja luusto. Rintakehä kaipaa vielä aikaa. Hieman pitkä lanne. Hyvä häntä. Liikkuu vielä pentumaisesti, mutta sopivalla askeleella. Lupaava karva. Miellyttävä käytös." 
PPEK2 KP


Sulo ROP & Ebba VSP.

Judhill's-kasvattajaryhmä
"Tasainen ryhmä. Selkeät sukupuolileimat. Hyvät mittasuhteet. Miellyttävät päät. Tasapainoiset rakenteet. Hyvät ryhdit ja miellyttävät luonteet. Onnea kasvattajalle!"
KP ROP-kasvattaja


Miten mahtavaa, että on näin aktiivisia kasvatinomistajia.
Kiitos koko porukalle kivasta päivästä! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.